lauantai 16. maaliskuuta 2013

In the sun

Tällä kertaa otsikko on She & Him -yhtyeen, jossa toinen osapuoli on suloinen Zooey Dechanel, kappale. Kappaleen musiikkivideo on aika hurmaava tapaus, voit käydä katsomassa sen täältä.


Hei lukijakansa (tai siis te 8 lukijaa + satunnaiset kulkijat)


Olen taas palannut takaisin internetin aallonharjalle blogini merkeissä. Tuumin tässä että mietin ehkä turhan paljon sitä mitä tänne kirjoittaisin ja en sitten kirjoittanut yhtään mitään, joka ei sitten vienyt lainkaan eteenpäin sitä mitä tällä blogilla toivon saavuttavani. Tämän blogin avulla siis haluan esitellä omia töitäni/elämää ja samalla parantaa kirjoitustaitojani, sillä tekstin tuottamisen suhteen tuntuu minulla olevan jonkin sortin "keskittymishäiriö". Yleensä jos kirjoitan lauseita nopeasti, ne tuntuvat olevan joko Yoda-suomea tai kummallisesti muotoiltuja.

 Olen tällä hetkellä opiskelemassa puvustusta Huddersfieldissä Iso-Brittaniassa Erasmus-vaihdon kautta. Saavuin tänne tammikuussa ja opiskelen täällä toukokuun loppuun mennessä. Saatan mahdollisesti myös suorittaa työharjoittelun täällä. Ajattelin pikku hiljaa kirjoitella mitä täällä on tapahtunut.


Läheinen puisto 21.1.


Sama puisto sumussa maaliskuun alussa
Sää tuntui vaihtelevan täällä ihan satunnaisesti varsinkin tammi-helmikuussa. Välillä paistoi aurinko kauniisti ja nurmikko näkyi ja seuraavana päivänä saattoi katsoa ikkunasta aamulla ulos ja ulkona odottikin luminen maisema. Nyt ei ole enää hirveästi lunta satanut, enemmän heikkoa sadetta. Tällä viikolla on ollut monta aurinkoistakin päivää. Nytkin paistaa aurinko jee! Kohta täytyykin lähteä käymään kaupungilla ostamassa pari hakasta koulutyötä varten, niin on mukava kävellä auringon paisteessa. Tässä auringon paljoudessa on yksi ongelma. Otin mukaani Suomesta ainoastaan yhden takin, joka sattuu olemaan paksu musta villakangastakki, joka yleensä tahtoo paistaa minut elävältä lämpimän päivän sattuessa kohdalle.

Aurinko paistaa nyt!




No, parin viikon päästä olen menossa käymään koti-Suomessa, niin voin käydä vaihtamassa talvitakkini hieman kevyempään.

Mutta joo, nyt täytyy kiiruhtaa kaupoille. Yritän kirjoittaa lisää mahdollisimman pian, mutta ensi viikolla on parin koulutehtävän palautuspäivät, niin en tiedä meneekö se ensi viikonloppuun.

Lopuksi kuva eräältä aurinkoiselta päivältä teeman sopien. Ihanaa viikonloppua kaikille!





2 kommenttia: